Ruotsalainen Oriflame on maailmanlaajuinen yritys, joka myy kosmetiikkaa kotimyyntiperiaatteella itsenäisten pienyrittäjien eli edustajien avulla.

Sen visio onkin olla maailman johtava kosmetiikkayritys, joka myy suoraan kuluttajalle ilman jälleenmyyjiä.

Oriflame

Oriflamen perustivat veljekset Jonas ja Robert af Jochnick jo vuonna 1967 ja tänä päivänä Oriflame toimii jo 60 eri maassa. Yrityksen tuotevalikoimaan kuuluvat niin ihonhoitotuotteet, kuin meikit ja hiustenhoitotuotteet. Tuotteiden ainesosat ovat luonnosta peräisin. Myös erilaiset asusteet ja miehille tarkoitetut tuotteet kuuluvat tuotevalikoimaan. Oriflamen alkuperäinen ajatus on ollut halu tarjota kaikille mahdollisuus hyötyä laadukkaista kosmetiikkatuotteista, joiden inspiraationa on ollut Ruotsin kaunis luonto. Ajatus ei ollut itsestäänselvyys monelle etenkään Ruotsissa ja nyt 50 vuotta myöhemmin tämä ajatus ihmetyttää edelleen, tosin nyt siihen uskotaan.

Yli 50-vuoden kokemuksella, Oriflame etsii jatkuvasti toinen toistaan parempia ratkaisuja ja teknologioita, jotta se voisi saada aikaan edistyksellisempiä ja innovatiivisempia tuotteita. Kliiniset testaukset, prosessien kehittäminen ja pakkaustekniikan kehittäminen kuuluvat jokapäiväisiin kehityskohteisiin. Näin voidaan luoda parempia ja turvallisempia tuotteita kuluttajalle.