Tuurin kyläkauppa sijaitsee nimensä mukaisesti Pohjanmaalla, Tuurissa.

Sen perustaja on Toivo Keskinen ja kauppa on toiminut jo viidessä sukupolvessa. Se on Suomen suurin tavaratalo.

Tuuri

Kyläkauppa Veljekset Keskinen on Suomen suurin tavaratalo. Nykyinen kyläkauppias Vesa Keskinen toimii yrityksen avainhenkilönä sekä kauppiaana. Hän siirtyi vuonna 1994 Veljekset Keskinen Oy:n toimitusjohtajaksi vain 26-vuotiaana.

Kyläkaupasta löytyy Tavarapuodin ja Ruokapuodin lisäksi Hotelli OnnenTähti, Karavaanarialue Onnela, Liikenneasema OnnenLiekki, OnnenKivi ja OnnenTähti -ravintolapalvelut sekä kesäisin myös Taimimyymälä. Tavarapuoti on Kyläkaupan tavaratalo-osa, jonka pinta-ala on peräti 40 000 m2.

Tuurin kyläkauppa on ollut alun perin vain kauppa. Vuodesta 2002 asti siitä on tullut Suomen suosituin matkailukohde ja viime vuodesta lähtien myös Suomen suurin tavaratalo. Kyläkauppaa ja sen ympäristöä kehitetään jatkuvasti. Myös karavaanarialue Onnela laajenee. Kaupan läheisyydessä järjestetään myös tapahtumia, kuten suosittu Miljoona Rock ja Miljoona Pilkki. Kyläkaupasta on myös kuvattu kaksi reality-sarjaa Tuuri sekä Tuurin Kyläkauppias.