Kotimainen Veikon Kone on elektroniikkaketju, joka koostuu yli 50:stä suomalaisesta kodintekniikkayrittäjästä.

Veikon Kone onkin Suomen suurin ja asiantuntevin kodintekniikkaketju. Myymälöiden lisäksi yrityksellä on myös oma verkkokauppa.

Veikon Kone

Yritys on perustettu vuonna 1962 ja vuodesta 2006 se on ollut osa TeliaSonera-konsernia. Veikon Kone sai alkunsa, kun kauppias Veikko Pakarinen ryhtyi myymään televisioita lehti-ilmoitusten perusteella. Toiminta sai tuulta alleen ja ensimmäinen liike perustettiin Helsingin Hermanniin. 1980-luvulla Pakarinen luovutti yrityksen kahdelle pojalleen ja tyttärelleen. Vuonna 2012 Veikon Koneella oli 16 myymälää peräti 15 paikkakunnalla. Veikon Koneella oli liikkeet muun muassa Turussa, Espoossa, Vantaalla, Helsingissä, Raumalla, Oulussa, Seinäjoella, Lahdessa, Lappeenrannassa, Lohjalla, Jyväskylässä, Tampereella, Joensuussa, Haapajärvellä, Rovaniemellä sekä Raisiossa.

Entiset Expert-kauppiaat jatkoivat toimintaa Veikon Koneena ja yhdistivät yli 50 kodintekniikkayrittäjän voimat. Nykyään Veikon Kone on suurin Suomessa omalla alalla toimiva ketju.